Tavoitteena sataman energiatehokas toiminta
Oulun Satama on mukana kunta-alan energiatehokkuussopimuksen uudella kaudella vuosille 2017 – 2025. Uusi sopimus on jatkoa kaudelle 2008 – 2016, jossa satama niin ikään oli mukana. Sopimuksen mukaan energiankäyttöä pyritään tehostamaan toiminnassa siten, että energiaa kulutetaan 10,5 prosenttia vähemmän vuoteen 2025 mennessä vuoden 2014 energiankulutustietoihin verrattuna. Energiatehokkuussopimus on työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kuntaliiton välinen sopimus energian tehokkaammasta käytöstä kunta-alalla.
Vapaaehtoisuuteen perustuvat sopimukset ovat valtion ja toimialojen yhdessä valitsema keino täyttää Suomelle asetetut kansainväliset energiatehokkuusvelvoitteet ilman uutta lainsäädäntöä tai muita uusia pakkokeinoja. Sopimusten tavoite kattaa yli puolet EU:n energiatehokkuusdirektiivissä Suomelle asetetusta sitovasta energiansäästötavoitteesta. Energiatehokkuussopimukset ovat keskeinen osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa sekä ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa.
Energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttaminen liittyy kaikkeen toimintaan ja on yhteistyötä, johon myös kaikki työntekijät jollakin tasolla osallistuvat. Energiasäästötavoitteiden saavuttamiseksi satama on sitoutunut energiatehokkuuden jatkuvaan parantamiseen ja energiatehokkuussopimuksessa esitettyihin toimenpiteisiin siten, kun se on teknisesti ja taloudellisesti sekä terveys-, turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat huomioon ottaen mahdollista.
Energiatehokkuussopimuksen toimenpiteinä ja velvoitteina ovat:
- toiminnan organisointi ja suunnittelu
- energiankäytön tehostamismahdollisuuksien selvittäminen
- kustannustehokkaiden energiankäytön tehostamistoiminen toteuttaminen
- energiatehokkuuden huomioon ottaminen suunnittelussa ja hankinnoissa
- henkilökunnan koulutus ja energiatehokkuusasioiden viestintä
- vuosittainen raportointi energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmään
- pyrkiminen uuden energiatehokkaan teknologian käyttöönottoon ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen
Oulun Satama on sitoutunut toiminnassaan ympäristöasioiden hoidon jatkuvaan parantamiseen ja lainsäädännön sekä viranomaismääräysten noudattamiseen.