OULUN SATAMAN SYVÄVÄYLÄTUTKIMUKSET KESÄLLÄ 2017

Oulun satamassa Oritkarin satama-altaassa sekä uudella syväväylälinjauksella tehdään kesän
2017 aikana useita tutkimuksia syväväylän rakentamista varten. Tutkimukset eivät aiheuta
haittaa normaalille laivaliikenteelle. Huviveneilijöiden toivotaan myös huomioivan
poikkeuksellinen tilanne ja pitävän riittävää etäisyyttä tutkimusaluksiin.

Uuden syväväylän alueella suoritetaan mm. monikeila-, matalataajuus- ja reflektioseismisiä
luotauksia, tankoharausta, sukellustutkimuksia sekä näytteiden ottoa ja painokairauksia.
Monikeilaluotauksilla ja tankoharauksella selvitetään pohjan pinnan tasoa ja muotoja
ruopattavilla väylän osilla. Sukellustutkimusten ja näytteiden oton avulla selvitetään pohjan
pinnan tasoa tulevia kiinteitä merimerkkejä varten. Lisäksi matalataajuus-ja reflektioseismiset
luotaukset antavat lisätietoa pohjaolosuhteista. Maakerrosten ruopattavuus selvitetään
painokairauksilla ja maanäytteiden otoilla. Kairauksia tehdään sekä ruopattavilla väylänosilla että
kiinteiden merimerkkien perustamispaikoilla.

Syväväylä on tarkoitus ruopata vuoden 2018 aikana.

Lisätietoja:
Olli Holm, Liikennevirasto, 029 534 3338, olli.holm@nullliikennevirasto.fi
Risto Niva, Oulun Satama Oy, 044 703 2782, risto.niva@nullouluport.com