5G VIIMA -jättihankkeen testiympäristö Oulun Satamaan
Oulun Sataman PORT OULU Smarter. –digitalisaatiohankkeen toteutusvaihe laajenee.
Sataman alueelle tuodaan uusinta 5G -teknologiaa osana Oulun Yliopiston koordinoimaa 5G VIIMA -hanketta. 5G VIIMA -konsortiossa kehitetään ja testataan kahden vuoden ajan erityisesti teollisuuden tarpeisiin soveltuvaa 5G-verkko- ja sovellusteknologiaa. Business Finland on myöntänyt merkittävän rahoitustuen konsortion projekteille, joiden yhteisarvo on n. 16 milj. euroa. Kyseessä on laajin kansallinen 5G -testiverkkoalustalla toteutettava yhteistyöprojekti.
Konsortion tutkimusorganisaatioita ovat mm. Oulun, Tampereen ja Aalto -yliopistot sekä VTT. Yrityksiä hankkeessa on mukana verkko- ja ICT-teknologian huipulta, mm. Nokia, Telia ja MediaTek. Oulun Satama edustaa hankkeessa teollista testaus- ja käyttöympäristöä, joka osoittaa satama-alueen toiminnoissa tunnistetut todelliset 5G -käyttötarpeet konsortion tuottamalle uudelle tiedolle ja teknologialle.
5G VIIMA –hankkeen myötä Oulun Sataman toimijoille ja asiakkaille tuodaan myös jälleen uusi, moderni vaihtoehto huipputehokkaaseen tiedonsiirtoon. Tämä tukee jo aiemmin aloitettua investointilinjausta, jossa alueelle rakennetaan uusia konnektiviteettivaihtoehtoja hyödynnettäväksi sataman toiminnoissa. Aiemmin keväällä Oulun Satamassa otettiin käyttöön yksityinen LTE-verkkoratkaisu.
Oulun Satama Oy toimii verkkoteknologian mikro-operaattorina satama-alueella. Tavoitteena on investoida, kehittää ja ylläpitää paikallisesti parhaita verkkoratkaisuja satama-alueen toimijoille ja asiakkaille. Tällä pyritään mm. parantamaan Oulun Sataman kautta kulkevien logistiikkavirtojen tehokkuutta ja kilpailukykyä, sekä lisäämään satama-alueen turvallisuutta. Näitä tavoitteita tukevat myös nyt alkavan 5G VIIMA –hankkeen myötä satamaan tuotavat uudet teknologiakokeilut.
Lue lisää 5G VIIMA –hankkeesta:
Oulun Yliopisto https://www.oulu.fi/yliopisto/uutiset/5gviima
Business Finland https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/uutiset/2019/5g-teollisuuden-kaytossa-laaja-5g-viima–projekti-kaynnistyy/
Lisätietoja Mira Juola, Finance and Port Digitalization +358 40835 5262 / mira.juola@nullouluport.com